Haunters of the Silence (2025): yöpuolen esoteriaa
Tatu Heikkisen ja Veleda Thorsson-Heikkisen ohjaama puolikokeellinen indie Haunters of the Silence (2025) kertoo unihalvauksesta, joka on yhtä lailla kirous kuin muistotilaisuus. Painajaisille tyypillinen ”loputon pakomatka”asettuu esoterismaagiseen kontekstiin, minkä lisäksi elokuva flirttailee nykypäivän digikauhun kanssa. Harkitussa yhdistelmässä on itua, ja siitä uutetaan aivan hyviä hetkiä.
Audiovisuaalisesti tee-se-itse-elokuvan ei tarvitse hävetä resurssirikkaampien keskellä: eritoten painostava musiikki tukee synkkiä mielialoja, ja värimaailmassa on enimmäkseen riittävästi sävyjä. Visuaalisesti lopputulos on enimmäkseen arvostettava, asiaankuuluva ja kekseliäs muttei tajuntaa räjäyttävä tai aidosti innovatiivinen: toisin sanoen elokuvan katsantokanta uniin ei ole järin yllättävä. Mukana on toimivia visuaalisia aihioita, kuten ”elävä” Svengali-sarjis, muuttuva vanha valokuva sekä yksittäisiä vaikuttavia kohtauksia, eritoten pako mustavalkoisen tunnelin läpi. Haunters huutaa silti vielä jotakin kaiken läpäisevää teemaa. Elokuvaa katsoessa muistelin tuoreinta suosikkiani puolikokeellisen elokuvan rintamalla: Autumnal Sleeps (2019) onnistuu nivomaan repsottavat lankansa yhteen hämmästyttävän hyvin. Ottaen huomioon Hauntersin pakanalliset elementit, jonkin sortin räväkkä ritualismi – Kenneth Angerin tuotannon tapaan – olisi saattanut ratkaista ongelman.
Tämä ei tarkoita, etteikö mukana olisi nytkin osuvia laajempia ideoita. Sellainen on ainakin yhdistelmä menneeseen katsovaa luontomystiikkaa ja myöhäismodernin ihmisen kapaloinutta huipputeknologiaa. Päähenkilön kirjahyllystä löytyy Arthur Machenin ”The Great God Pan” ja kännykästä turvakamerasovellus, joka herättää miehen valvomaan sitä, mikä saattaa käydä kimppuun ulkopuolelta, metsän siimeksestä.
Tarina on riittävän yksinkertainen ja ymmärrettävä. Kyse on enimmäkseen yöllisestä kujanjuoksusta, jota pohjustetaan lähinnä yhdellä menneisyyden traumaattisella tapahtumalla. Pitkää pakomatkaa seuraa herääminen, jonka jälkeen loppuratkaisu on arvattavissa. Optimaalisessa tilanteessa sinänsä aivan toimiva ennalta-arvattavuus kasvattaisi jännitystä ja ahdistusta. Tässä Haunters ei täysin onnistu. Heräämistä seuraava lattea tosimaailma olisi kaivannut muutamaa katsojaa härnäävää elementtiä. Tai esimerkiksi enemmän värejä, kontrastiksi loppupuolta hallinneelle mustavalkoisuudelle.
Mutta maailmasta ei tietenkään löydy tarpeeksi kokeellista pakanakauhua. Haunters of the Silence on aivan kelpo sprintti heille, jotka katsovat todellisuuden nurjalle puolelle odottamatta mukavaa seikkailua.
Vastaavahko arvio letterboxdissa
Arvioitu ohjaajan pyynnöstä.
