Uudelleentulkintoja ja jatko-osia kirotaan usein ja syystä. Tarinankertojalle niistä voi olla kuitenkin hyötyä. Eri versioita vertaamalla näkee tarinan muotoutuvan yksityiskohtiensa kautta. Se on käsikirjoittajien käsissä sulaa vahaa tai silkkaa hyytelöä. Tällaista harjoitetta varten kannattaa valita yksinkertaisin mahdollinen kaava. Sellainen on esimerkiksi The Blob -trilogia. The Blob (1958), Beware! The Blob (1972) ja The Blob (1988) havainnollistavat positiivisessa mielessä sitä, kuinka yksi pöhkö idea kerrotaan erilaisin vivahtein ja omaa aikaansa taitavasti peilaten. Parasta on se, että peilaus saattaa olla tahatonta.